Tulin iloiseksi, kun näin äsken yliopiston kahvihuoneessa ristipistotaulua tekevän miehen. Työ oli vielä trendikäs mietelause, muistaakseni "measure twice, cut once".
Hetken asiaa ihmeteltyäni aloin tosissaan miettiä, miksi ristipistoja tekevän miehen pitää olla virkistävä poikkeus. Eikö se voisi olla täysin normaalia? Ylipäätään olen pikkuhiljaa tottumassa tähän sukupuolineutraalimpaan oppimisympäristöön, jossa sekä puutyö- että tekstiilityökursseilla on sekä miehiä että naisia. Opiskelukavereisssani on hemmetin taitavia puutyönaisia ja käteviä ompelijamiehiä. Usein tietysti toinen osa-alue on vahvempi, mutta selkeästi opiskelijat ovat innokkaita kehittämään itseään. Ihailen eristyisesti vaatetuskurssimme miehiä, jotka valitsivat toiseksi ikinä ompelemakseen yläosan vaatekappaleeksi pikkutakin. Siinä olisi ollut minullakin, melko kokeneella ompelijalla, pohtimista!
Ajatus Helsingissä opiskelusta ahdistaa vähän, sillä haluaisin tekstiili- ja käsityötiedehymistelyn sijaan nousta barrikadeille vaatimaan keskustelua käsityön tulevaisuudesta ja käsityönopetuksen arvoista. Jos käsityönopettajakoulutus toimii Ruotsissakin näin hyvin, miksi ihmeessä pysytellä Suomessa yhä samassa vanhassa tekstiilityö vs. tekninen työ -jaottelussa?
Mietin yhä vakavammin teknisen työn opettajapätevyyden hankkimista. Se vaatisi työtä, mutta haluaisin olla romuttamassa näitä typeriä sukupuolikarsinoita, joihin koulukäsityökin oppilaat yhä jakaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti