Ylemmät helmet virkkasin viime viikolla, alemmat aiemmin nyherretty. |
Minä en osaa keskittyä olennaiseen. Parin kirjoittamista odottavan tekstin sijaan olen kuluttanut aikaani muun muassa näpräämällä (yöt kulutankin sitten niistä teksteistä yms. murehtimiseen). Torstaina kävin ostamassa kirjontalankaa, jotta sain vihdoin virkattua vihreistä kirpputorinapeistani kaulakorun. Otin mallia viime viikkoina ahkerassa käytössä olleesta punasävyisestä nappinauhastani. Nämä korut ovat tämän hetken lemppareita, sillä ne sievistävät kuluhtaneen ja puupölyisen olemukseni, ainakin henkisesti.
Opiskelukaverini ovat mainioita ja eilen kävin muutaman heistä kanssa katsomassa todella kiinnostavaa teatteriesitystäkin. Koulussa meillä on tapana kokoontua kahville ja lounaalle turisemaan ison pöydän ääreen ja silloin tällöin joku on ehtinyt leipoakin. Koska helmikuun alussa leipomani runebergintortut herättivät ihastusta, olen päättänyt uskaltautua leipomaan opiskelukavereilleni suomalaisia perinneherkkuja toistekin. Viime viikolla ei ollut leipomisaikaa, mutta yllätin tänään itsenikin leipomalla viikon myöhässä suomalaisen kulttuurin päivän hengessä karjalanpiirakoita. Kaulimen ja pulikan puutteessa tosin litistin kuoret pullolla. Odotan jännittyneenä huomisia reaktioita.
![]() |
Kotikutoisen näköisiä piirakoitani, ei ihan malliyksilöitä. |
Jotta näpertely ei loppuisi kesken, ostin tänään myös varmuuden vuoksi vähän lisää lankaa, jonka ehdin jo keriäkin ja pistää puikoille. Kouluhommiini tullee taas seuraavina päivinä kuulumaan paljon hiomista ja luultavasti pääsen yhdistelemäänkin palikoita. Mikko teki minut tänään iloiseksi tuomalla kauppakeskuskiertelyltään tuliaisiksi toivomaani hienoa hiekkapaperia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti