sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Meri!

Viime viikolla tähystimme merta ja maisemia Slottskogenin näköalatornista. Tänään aurinkoinen aamu sai meidät vihdoin suuntaamaan meren rantaan, kun päätimme tallustella kohti Saltholmenia aamupalan jälkeen.

Koska meri ei kuitenkaan ole aivan kulman takana samalla tavoin kuin Helsingissä, otimme ratikan ehtiäksemme lounaaksi kotiin. Alun perin kartalta tihrustettu reittikin muuttui hieman, kun ulkoilualueeksi luulemani paikka olikin puolustusvoimien aitaama. Ensimmäisen tunnin reippailun aikana emme taineet nähdä merestä vilaustakaan, mutta kun vihdoin pääsimme paikallisten merihenkeä huokuvien (pienoispurjelaivoja joka ikkunalla) nousukasvillojen keskeltä rantaan asti, piti pysähtyä ihailemaan vähän pidemmäksikin aikaa. Vaikka Götajoen suulla on melkoisesti saaristoa, näkyi tähystyspaikastamme vain kivisiä luotoja ja horisonttia sekä muutama tuulivoimala.

Meri.

Mikko sai vihdoin kuvattua ensimmäiset ruutunsa Göteborgissa, mutta tämän jutun kuvat ovat yllättäen digikamerasta, päädyin vain muokkaamaan ne Mikon Rolleiflexin kuvasuhteella mustavalkoisiksi. Tunnelma muuttui paljon.

Kameramies Saltholmenilla.

Kävelimme Saltholmenille asti ja kävimme ihailemassa kirjastosta lainaamani Göteborgarnas Promenadguiden suosittelemia maisemia. Sää muuttui kuitenkin pilvisemmäksi ja koska emme valitettavasti löytäneet Cafekartan-palvelusta bongaamaani kahvipaikkaa ja Saltholmeninkin kahvila oli auki vain kesäaikaan, jäi aamupäiväkahvihetki välistä ja suuntasimme kotiin askartelemaan vuohenjuustosalaattia lounaaksi. Kelpo lounas olikin, mutta eilinen lähikirjastomme kansainvälinen makumatka muun muassa eritrelaisine ja marokkolaisine ruokalajeineen oli huomattavasti jännittävämpi. Nyt padassa hautuu päivälliseksi hapankaalikääryleitä, joka vasta kiintoisa kokeilu onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti