Mitä tänään syötäisiin?

Äitini on ikuinen Mitä tänään syötäisiin? -ihminen, joka pohtii lähes päivittäin mitä ihmettä pöytään laittaisi. Itse olen yrittänyt olla keksiliäs ja vältellä erilaisin listoin samaa ongelmaa. Nyt kun kuitenkin joka arkipäivä pitää olla mukaan otettava lounas ("matlåda" kuten paikalliset sanovat), tarkoittaa kahden hengen kaksi lämmintä ateriaa päivässä lähes jokailtaista kokkailua. Onnekseni pääsen äitiäni helpommalla, koska ainakin puolet tämän talouden ruuanlaitosta hoitaa Mikko. Iskäni ei kovin usein keittiössä viihdy, mistä kertoo siskojeni ja minun nykyinen suhtautuminen hänen "bravuuriinsa" kalapuikkoihin ja ranskalaisiin. Toisaalta en myös tiedä parempaa loimulohen ja grillivartaiden paistajaa eli on isälläkin ruuanlaittohetkensä.

Joskus ruuanlaittajaa tai guacamolea mutristuttaa vaikeat kysymykset.

Viimeisten parin viikon aikana Mitä tänään syötäisiin? on ollut vakiokeskusteluaiheemme, välillä tosin olemme ennakoineet vähän ja raapineet päätämme Mitä huomenna syötäisiin? -kysymyksen äärellä. Toistaiseksi olemme keksineet kuitenkin joka päivä jotain. Ajattelinkin jakaa muutaman vinkin meillä kokkailluista.

Keittiökaappien vakiotavaroita: makaronia, papuja,
spelttihiutaleita, maitoa.
Mielestäni myös kivoissa pakkauksissa!

Viime viikolla päädyin tekemään ensimmäistä kertaa elämässäni pinaattikeittoa, joka osoittautui hyväksi ja opiskelijaa ilahduttaen myös edukkaaksi ruokalajiksi. Reseptin nappasin netin syövereistä ja jälkikäteen ihmettelin, miksen ollut kokkaillut tätä keittoa koskaan aiemmin. Ilmeisesti sauvasekoittimen puute eli tuttujen ja turvallisten kasvissosekeittojen keittelemisen väliaikainen tauko saa ihmisen luovaksi.

Paikalliset myyvät pinaattia tuoreena ja kokonaisina lehtinä, hienonnettuna tai soseena pakastettuna sekä verrattain isoissa pusseissa, joten keiton jälkeen jäi vielä parisataa grammaa pinaattia pakkaseen. Sijoitin sen suolaiseen piirakkaan, joka ei ollut ehkä paras tekemäni, mutta varsin toimiva. Pohjan ohjeen nappasin Martoilta (nopea piirakkapohja) ja täytteeseen paiston kolme sipulia, joiden lisäksi pilkoin mukaan oliiveja ja iskin päälle reilut sata grammaa pinaattia. Koko komeuden päälle murustelin reilut sata grammaa jotain fetahkoa juustoa ja kippasin vuokaan vielä pari desiä yrteillä maustettua munamaitoa (kahdella munalla) sekä paistoin kypsäksi noin 200 asteessa 40 minuuttia.

Koska pinaatti-innostukseni pääsi valloilleen (se on niin keväisen vihreääkin!), syötiin meillä tänään pinaattilettuja. Edellisen kerran olen tiettävästi kokkaillut niitä trangialla pt-kisoissa joskus vuonna 2002, jolloin ne onnistuivat niin hyvin, että päätin tehdä niitä pian uudestaan. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja hyvinhän nämä tämänpäiväisetkin onnistuivat!

Arkiruokaestetiikkaa?

Lettusuosikkini lienee edelleen viime syksynä kokeillut veriletut, jotka olivat tuoreena tolkuttoman hyviä. En taida kuitenkaan lähteä metsästämään verta täältäpäin. Koska Mitä tänään syötäisiin? tulee vastaan varmaan taas huomenna, jakakaa ihmeessä lemppariarkiruokareseptinne vaikka kommenteissa! Muutoin joudun varmaan aloittamaan ruokalajikierroksen alusta, mutta nokkosilla. Viikonloppuruokainspiraatiosta ei kyllä ole puutetta, sillä olen koukussa Pastanjauhantaa-blogiin.

Aurinkoista

Keittiön lämpömittarin lukemat hipoivat tänään kolmeakymmentä, kun vietin kotona laiskaa aamupäivää. Mikko toi eilen narsissiruukun ja tänään kaikki eilen vielä vihreät nuput olivat avautuneet ja loistivat kilpaa auringon kanssa. Tämä on jo muuten kolmas kerta vajaan kuuden vuoden sisään kun saan Mikolta kukkia: joskus kolmisen vuotta sitten kukattomuudesta maristuani sain valkovuokon ja viime keväänä vaaleanpunaisen syntymäpäiväruusun.

Mikko oli kukista ehkä vielä ilahtuneempi kuin minä.

Söin tänään kesän ensimmäisen jäätelön auringonpaisteesta nauttien. Koska tällä kertaa oli tyytyminen lähikaupan valikoimaan, päädyin ostamaan Magnum-uutuuden (kait, joku ennennäkemätön puikko se oli, makuina suklaa ja kola=toffee), joka oli kuorrutettu tummalla suklaalla. Ensipuraisu oli aika tymäkkä, koska en tajunnut ostaneeni tummaa suklaajäätelöpuikkoa tummalla suklaakastikeella ja kaakaopapurouheella kyllästyllä tummalla suklaakuorrutteella. Suosittelen suunnattomaan suklaanhimoon, en jäätelönnälkään.

Eilen puutyökurssini päättyi ja kannoin kotiin jakkarani. Lipasprojektini on vielä vähän kesken, mutta loppusuoralla kuitenkin ja valmistuu aikanaan. Vielä pitäisi kuitenkin reflektoida kehittymistään paperille ennen ensi viikolla alkavaa viimeistä 15 opintopisteen kurssiani. Luvassa on muun muassa nahkatöitä, korinpunontaa, puuntaivutusta ja rautalankatöitä. Kiinnostavaa!

No eihän se nyt kovin kummonen ole, mut ite tein!

Olen jokseenkin niskajuminen, mistä voin syyttää vain itseäni. Vapaa-ajallani nääs istun liikaa koneella ja neulon maanisesti (tai molempia yhtä aikaa).

Edellisviikon projekti: alpakkahuivi lahjaksi ystävälle.

Viime viikonlopun kylmyys pisti vauhtia keväänodotusvillapaitani neulomiseen ja vaikka neulemotivaatio onkin laskenut loppuviikkoa kohden, olen silti neulonut tällä viikolla kolmennesvillapaidan verran eli yli puolet neuleen vartalo-osasta.

Väri, joka saa ajattelemaan ruispuuroa (en tiedä miksi).

Neulomisen lisäksi olen jälleen koukussa dekkareihin, tällä kertaa viime aikojen suosikkiini Mma Ramotsween. Kirjasarjaa kehuttiin jokunen vuosi sitten lehdissä, mutten oikein innostunut. Viime vuonna luin kuitenkin ensimmäisen kirjan ja sen jälkeen Naisten etsivätoimisto nro. 1 -kirjasarjan kaikki käsiin saamaani 8 osaa ja luulin tarinan olevan siinä. Aika pian viimeisen luettuani (taisi olla joululomalla), huomasin kuitenkin sarjasta ilmestyneen vielä kaksi kirjaa lisää. Täällä bongasin kirjastosta sarjasta tehdyn ja kehutun tv-sarjan dvd:n ja nappasin sen hetken mielijohteesta mukaan. Sarja oli niin mainio, että varasin melko pian kirjastosta sen loputkin osat. 3 tuntia katsottu, 8 jäljellä. Jotta aika ei kävisi tylsäksi, lainasin myös sarjan yhdeksännen kirjan ruotsiksi. Luvassa on siis lisää kiinnostavia sohvamatkoja Botswanaan ja luultavasti kesämekkoinspiroitumista päähenkilön ihanista mekkokuoseista tv-elokuvissa. (Mekkohimoon voisi auttaa tämä, tykästyin mekkoon tänään kaupassa, mutta suoraan sanottuna en tarvitsisi yhtään kesämekkoa. Mulla ei vaan ole täällä yhtään mekkoa nyt ja yhyy, kesäkin tulee ja sitä paitsi kotiin tultuani huomasin ostaneeni taannoin kirpparilta just ton kanssa mätsäävän neuletakin...).

Käsinvärjättyä eläväpintaista luomupuuvillalankaa.

Tavoistani poiketen hamstrasin viime viikolla lähiostarin lankakaupan alesta 600 grammaa puuvillalankaa. Mä en juuri koskaan neulo puuvillaa, koska se on jotenkin jäykkää, villa on elastisempaa ja armollisempaa. Tämä vaan oli kivan väristä ja suhteellisen edukasta (alle puoleen hintaan) ja tarttui harkitsemattomuuden puuskassa mukaan. Vyyhdit kuiskivat kirjahyllyssä ja himottaisi laittaa ne puikoille. Mallikin alkaa olla selvillä, yksinkertainen ylhäältä alas neulottu raglanhihainen neuletakki, sellainen kuin tuosta lankamäärästä tulee. Reunukset ja napinlävet ajattelin kerrankin virkata ja hetken pohdittuani tajusin ostamani kirpparinappikokoelman sisältävän riittävästi kirkkaanpunaisia eriparinappeja juuri tähän sopivasti. Mikä sattuma!

Vieraita

Tai no, oikeastaan tuttuja. Äiti ja isä kävivät kylässä, viipyivät vähän toista päivää. Kiva, kun kävitte!

Sain paljon tuliaisia, paljon enemmän kuin odotin. Keväthameen, suomalaisia uutisia eli edellisen päivän Hesarin sekä herkkuja. Kotiinviemisiksi vieraat saivat huivin ja hiukan täkäläisiä herkkuja, mm. dammsugareita.

Ehkä maailman parasta ruisleipää, kaksin kappalein.

Värisuora xylitolpastilleja.

Tänään leikin puoli päivää turistia kotikaupungissani. Se oli mukavaa, koska eksymisvaaraa ei ollut ja eikä knoppifaktoja tarvinnut luntata matkaoppaasta, vaan perustiedot  kaupungista on hankittu kahdella edellisellä viikolla museosta sekä jo aiemmin matkaoppaasta.

Kiersimme kävellen ydinkaupunkia ja oikeat turistit kävivät aamupäivällä ratikalla Saltholmenilla katsomassa merta. Tähystimme maisemia Skansen Kronanilta, söimme mereneläviä Feskekörkanilla ja kävimme kahvilla, tietysti. Pakkahuoneen rannan peltipurkit ja muut rautakasat kiinnostivat isää.

Pakkahuoneen ranta ja iltaaurinkoa.

Vieraat hyvästeltyäni iski ikävä. Se ei ole täällä pahemmin vaivannut, mutta näkeminen auttaa aina muistamaan mitä kannattaisi kaivata. Tulkaa muutkin käymään, haluan nähdä teidät! Aikaa on toukokuun loppupuolelle asti, eli enää hieman yli kaksi kuukautta. Sitten pitäisi taas palata Helsinkiin ja sekin surettaa vähän. Sitten en pääse enää harjoittelemaan ruotsiani, en saa opiskella huisin kiinnostavia juttuja, en saa viettää enää hauskoja fika-tuokioita yliopiston kahvihuoneella enkä näe välttämättä koskaan mielettömän ihania opiskelukavereitani. Vaikka helsinkiläisissä opiskelukavereissani on ihania naisia, tulen kyllä väistämättä kaipaamaan varsinkin täkäläisiä ihania kässämiehiä.

Huomenna ajattelin kuitenkin nauttia yliopistolla kahvitauosta hyvässä seurassa ja leipoa pyöräytin aamukahville kääretorttua. Toivottavasti se maistuu hyvältä, ulkomuoto on ainakin varsin kohtuullinen.

"Jag gillar om Göteborg, det är så lagom."

Olen niin samaa mieltä tuon yliopistolla salakuunnellun keskustelukommentin kanssa. Tykkään tästä kaupungista ja kaksi kuukautta on kulunut kuin siivillä. Onneksi vielä on reilut kaksi kuukautta jäljellä. Kaipaan kyllä Suomesta läheisiä ihmisiä, hyviä kirpputoreja ja astiakuivatuskaappia sekä kunnon ruisleipää. Ensimmäistä ja viimeistä lienee tosin luvassa alkuviikosta.

Viime viikon lopulla valmistui keväinen ja meren värinen huivi
"little shells" -mallineuleella. Seuraava huiviprojektikin valmistui juuri.

Vaikka loppuviikko onkin ollut täällä harmaa ja viileä (vain noin viisi plusastetta), krookukset kukkivat, narsissit puskevat vartta ja ensimmäiset pensaat kasvattavat lehtiä. Pajunkissojakin näin tänään ja kauppoihin on tällä viikolla ilmestynyt pääsiäisherkut ja -härpäkkeet myyntiin. Skånelaiset ehtivät jo istuttaa ensimmäiset perunatkin maahan alkuviikosta.

Olen käytännössä pölyyntynyt koko viikon yliopistolla. Puoli päätä lienee edelleen täynnä puupölyä kaiken hiomisen jäljiltä. Jakkara alkaa kuitenkin olla viimeistä silausta vaille valmis ja päädyin aloittamaan vielä leppäpuista lipastakin. Olen sählännyt myös vähän hankkiakseni oppimistilaisuuksia itselleni (oppimani asiat: älä naarmuta vahausta odottavaa hartaudella hiottua jakkaraa äläkä iske talttaa liian lujaa tai joudut harjoittelemaan liimaamista). Ensi viikko on vielä puutöitä, sitten aloitan taas uusia jänniä juttuja.

Sisällä pölyyntymisen vastapainoksi halusinkin tunkea tänään nokkani ulos pidemmäksi aikaa ja päätimme tehdä kävelyretken joen yli.

Linnamaisia satamarakennuksia etelärannalla.

Keli oli sumuinen ja sateinen, eivätkä Älvsborgsbrolta avautuvat näkymät olleet aivan parhaimmillaan. Silta oli kuitenkin pelottavan korkea ja hujui inhottavasti, pituuttakin sillä on lähes kilometri. Kumpikaan meistä ei keksinyt, miten noin suuria riippusiltoja rakennetaan saati millaiset huimapäät niitä huoltavat.

Harmaata.

Toispuol jokkee kävelimme Eriksbergin rantaan, joka näyttänee mukavalta kesällä. Eriksberg lienee vanhaa telakka-alue, jota rakennetaan parhaillaan asuinkäyttöön yms. Hyppäsimme rannasta Älvsnabbeniin eli paikalliseen jokilauttaan, joka toi meidät takaisin etelään Klippanille. Harkitsimme köyhän miehen jokiristeilyn tekoa keväämmällä, sillä Älvsnabbenilla matkustaa julkisen liikenteen lipun hinnalla tai kuukausikortilla, jonka me molemmat omistamme.

Näkymä kaupungille, Eriksberg vasemmalla oranssin nosturin suunnalla.

Majornan puolella poikkesimme Pelastusarmeijan kirpputorilla, josta ei löytynyt mitään ostamisen arvoista. Hinnatkin olivat vähän turhan korkeita makuuni.

Välipala tekee iloiseksi.

Koska kotimatkamme kulki makkarakioskin ohi ja lounasajan lähestyessä kaipasimme jo hieman hiukopalaa, päätimme testata nakkikiskan erikoisen.

Hodari muussilla, nam.

Paikalliset grillit eivät myy lihapiirakoita, vaan makkaraa, nakkisämpylöitä ja makkaraa muussilla. Tämä annos lienee risteytys niitä ja suoraan sanottuna meinasin kuolla nauruun moisen älyttömyyden nähdessäni. Hyvää se kuitenkin oli, muussista löytynyt perunankuorenpala vielä todisti muussin aidoksi (grillit mainostavat täällä "äktä mos"). Kaikki mausteet tosin sisälsi vain ketsuppia ja sinappia, mutta niitä oli sopivasti. Tätä ei voi syödä haukkaamalla (Mikko yritti ja sai muussia poskeen ja ketsuppia nenään), vaan muussi on pakko haarukoida päältä pois ensin.

Meri!

Viime viikolla tähystimme merta ja maisemia Slottskogenin näköalatornista. Tänään aurinkoinen aamu sai meidät vihdoin suuntaamaan meren rantaan, kun päätimme tallustella kohti Saltholmenia aamupalan jälkeen.

Koska meri ei kuitenkaan ole aivan kulman takana samalla tavoin kuin Helsingissä, otimme ratikan ehtiäksemme lounaaksi kotiin. Alun perin kartalta tihrustettu reittikin muuttui hieman, kun ulkoilualueeksi luulemani paikka olikin puolustusvoimien aitaama. Ensimmäisen tunnin reippailun aikana emme taineet nähdä merestä vilaustakaan, mutta kun vihdoin pääsimme paikallisten merihenkeä huokuvien (pienoispurjelaivoja joka ikkunalla) nousukasvillojen keskeltä rantaan asti, piti pysähtyä ihailemaan vähän pidemmäksikin aikaa. Vaikka Götajoen suulla on melkoisesti saaristoa, näkyi tähystyspaikastamme vain kivisiä luotoja ja horisonttia sekä muutama tuulivoimala.

Meri.

Mikko sai vihdoin kuvattua ensimmäiset ruutunsa Göteborgissa, mutta tämän jutun kuvat ovat yllättäen digikamerasta, päädyin vain muokkaamaan ne Mikon Rolleiflexin kuvasuhteella mustavalkoisiksi. Tunnelma muuttui paljon.

Kameramies Saltholmenilla.

Kävelimme Saltholmenille asti ja kävimme ihailemassa kirjastosta lainaamani Göteborgarnas Promenadguiden suosittelemia maisemia. Sää muuttui kuitenkin pilvisemmäksi ja koska emme valitettavasti löytäneet Cafekartan-palvelusta bongaamaani kahvipaikkaa ja Saltholmeninkin kahvila oli auki vain kesäaikaan, jäi aamupäiväkahvihetki välistä ja suuntasimme kotiin askartelemaan vuohenjuustosalaattia lounaaksi. Kelpo lounas olikin, mutta eilinen lähikirjastomme kansainvälinen makumatka muun muassa eritrelaisine ja marokkolaisine ruokalajeineen oli huomattavasti jännittävämpi. Nyt padassa hautuu päivälliseksi hapankaalikääryleitä, joka vasta kiintoisa kokeilu onkin.

Päivän kuulumiset

Päivän biisi

Rööperi, ihan vaan siksi että Mikko toi toissapäivänä Majornasta tätä kioskia esittävän kortin ja pelkkä kuvan ajatteleminenkin saa päässä soimaan "Koju pieni jossa mies myy halpaa makkaraa ja ilmaiseksi lapset ketsuppia saa... " Sinäänsä en kyllä pistäisi pahakseni, jos seuraava Helsingin asuntomme sattuisi sijaitsemaan Punavuoressa.

Päivän projekti

Liimata palikoita kasaan.

Aamun lähtötilanne: hartaudella hiottuja palikoita.

Iltapäivän mallailuja työsotkun keskellä.
Oikeasti sain vasta jalat liimattua kasaan.

Päivän ruokalaji
Vapaahkoa viikkoa viettävän Mikon paistamat blinit. Voittivat eilisen sushikokeilun (Yäks, sitä en syö toiste, liikaa riisiä, wasabia ja raakaa kalaa. Olisi pitänyt uskoa siskoja makutuomareina).

Kuvaaja ehti haukata blinistään ennen pikaista kuvaa.
Punainen mössö on mätiä (pahaa).

Päivän sää
Aamulla lunta, iltapäivällä sulaa, illalla jäätä. Voi kevätkukka-parkoja.

Päivän (tai viikon) neuleprojekti

Turkoosi kesäjuttu, joka värjää neuloessa kädet siniseksi. Sitä suuremmalla syyllä odotan sen valmistuvan pian (ja neulon vapaahetkinä).

Eilisen huippujuttu

Kaupunginmuseo, jonka kolusimme parissa tunnissa vasta puoleen väliin. Pitänee palata jatkamaan historiaa 1800-luvulta nykypäivään joku päivä. Onneksi täällä on todella monet museot alle 25-vuotiaille ilmaisia, ei tarvitse maksaa pääsymaksua toistekaan.

Näpertelyä

Ylemmät helmet virkkasin viime viikolla, alemmat aiemmin nyherretty.

Minä en osaa keskittyä olennaiseen. Parin kirjoittamista odottavan tekstin sijaan olen kuluttanut aikaani muun muassa näpräämällä (yöt kulutankin sitten niistä teksteistä yms. murehtimiseen). Torstaina kävin ostamassa kirjontalankaa, jotta sain vihdoin virkattua vihreistä kirpputorinapeistani kaulakorun. Otin mallia viime viikkoina ahkerassa käytössä olleesta punasävyisestä nappinauhastani. Nämä korut ovat tämän hetken lemppareita, sillä ne sievistävät kuluhtaneen ja puupölyisen olemukseni, ainakin henkisesti.

Opiskelukaverini ovat mainioita ja eilen kävin muutaman heistä kanssa katsomassa todella kiinnostavaa teatteriesitystäkin. Koulussa meillä on tapana kokoontua kahville ja lounaalle turisemaan ison pöydän ääreen ja silloin tällöin joku on ehtinyt leipoakin. Koska helmikuun alussa leipomani runebergintortut herättivät ihastusta, olen päättänyt uskaltautua leipomaan opiskelukavereilleni suomalaisia perinneherkkuja toistekin. Viime viikolla ei ollut leipomisaikaa, mutta yllätin tänään itsenikin leipomalla viikon myöhässä suomalaisen kulttuurin päivän hengessä karjalanpiirakoita. Kaulimen ja pulikan puutteessa tosin litistin kuoret pullolla. Odotan jännittyneenä huomisia reaktioita.

Kotikutoisen näköisiä piirakoitani, ei ihan malliyksilöitä.

Jotta näpertely ei loppuisi kesken, ostin tänään myös varmuuden vuoksi vähän lisää lankaa, jonka ehdin jo keriäkin ja pistää puikoille. Kouluhommiini tullee taas seuraavina päivinä kuulumaan paljon hiomista ja luultavasti pääsen yhdistelemäänkin palikoita. Mikko teki minut tänään iloiseksi tuomalla kauppakeskuskiertelyltään tuliaisiksi toivomaani hienoa hiekkapaperia.

Keittiö on kodin sydän

Ajattelin vihdoin vähän esitellä kotiamme. Tämä on kohtuullisen edullinen vuokra-asunto, ylimmässä eli suomalaisittain laskettuna neljännessä kerroksessa. Itään päin olevista ikkunoista saamme katsella vehreää sisäpihaa ja aamuaurinkoa. Asuinalue on siistiä lähiötä, josta pääsee keskustaan vajaassa puolessa tunnissa. Täällä asuu paljon lapsiperheitä, opiskelija-asuntoja on noin sata. Oma asuntomme on siisti, 38 neliötä riittää kahdelle paremmin kuin hyvin ja meillä on vihdoin keittiö!

Koska keittiö on mukavimpia asioita asunnossamme, ajattelin aloittaa esittelyni siitä. Harrastin pientä stailausta, sillä useimmiten keittiömme on sekaisempi jokapäiväisen kokkailun jäljiltä. Suoraan sanottuna välillä elämä tuntuu olevan yhtä ruuanlaittoa, kun jokaiseksi arkipäiväksi pitää olla jääkaapissa valmiina lounasta ja välipalaa mukaan otettavaksi.

Tämä näkyy ulko-ovesta astuessa ensimmäisenä.

Vasemmalla siivouskomero ja jääkaappi, oikealla muut keittiötarpeet.
Tuolit, IKEA/vuokranantajan omistamat, lämpömittari jäi edelliseltä asukkaalta, pöydän vahakangas Stoff och stil, halvinta mahdollista, muistaakseni 30 kruunua metri.

Näkymä keittiön ovelta tiskialtaalle.

Keittiöpyyhe, second hand. Eihän tässä kuvassa ole mitään kiinnostavaa. Tiskivuori on puhdas, mutta koska meillä tiskataan noin kerran päivässä, silloin kun astiat loppuvat kesken, elämme yleensä sekä likaisen että puhtaan tiskivuoren keskellä. Se tarkoittaa hyvin vähäistä pöytätilaa ja astiakaapin kaipuuta. Ensimmäisen kerran (tiskittömän) keittiön nähdessäni oikeasti luulin, että täällä on paljon paljon laskutilaa...

Lisää tiskipöytää.

Mustat kaakelit eivät muuten ole kaakeleita, vaan kaakelitarroja (vastaavia saa mm. Lagerhaus-nimisestä sisustuskaupasta, myös verkkokaupasta). Tämän huomasin vasta kahden viikon asumisen jälkeen yrittäessäni hinkata niitä puhtaamman näköiseksi. Tarrojen alla lienee hiekanväriset kaakelit, mutten ole vieläkään saanut päätettyä, revinkö nuo mustat pois vai annanko olla. Kaappitilaa keittiössä on runsaasti siivouskaapista pyyhekaappiin. Kulmakaapit tosin ovat hankalan malliset, mutta se ei juurikaan haittaa, koska meillä ei todellakaan ole tavaraa kaikille hyllyille.

Kuvassa tiskitelineessä olevat lautaset ovat IKEA-laatua, tai sitten minusta on vain tullut todella mämmikouratiskaaja. Kuudesta lautasesta olen saanut kolmesta palat reunasta pois ja yhden syvän lautasen tiputin lattialle. Onneksi olivat ilmaisia.

Liesi.

Meillä on toimiva, varsin siisti uuni ja jokseenkin toimiva liesituuletin. Mikro on ostettu edelliseltä asukkaalta, sen päällä lojuu hedelmäkulho vailla parempaa paikkaa. Tummansiniset purjevene- ja ankkuripatalaput on kirpparilta ja ne mätsäävät kamalanhajuiseen siniseen tiskiaineeseen, jonka lemu on nimeltään hav (ostin sen muuttokiireessä lähikaupasta, yäk). Paperipussissa on arkeittain myytävää näkkileipää hagalaisesta pikkuleipomosta. Oikealla näkyy asunnon ulko-ovi.

Keittiömme sydän: kahden hengen ruokapöytä.

Jälleen ruokapöytämme, joka on susiruma (palikkamalli lakattua mäntyä, yäk). Onneksi reippaan ruudullinen vahakangas kiinnittää kaiken huomion itseensä. Minusta pöytä on vähän liian pieni, Mikosta sopiva. Tosin ei ole tullut tarvittua isompaa viime aikoina, mutta unelmakeittiöni ruokapöytään mahtuisi ainakin neljä henkeä. Tavaroita tämänhetkisellä pöydällä ei mahdu säilyttämään, mutta onneksi erkkerimallisessa keittiössämme riittää ikkunalautaa kaiken sälän säilömiseen.

En ole jaksanut hankkia asuntoon verhoja, se on sälekaihtimien takia vähän turhaakin. Pärjäämme hyvin näin. Jotain pientä ikkuna kuitenkin kaipasi, joten tein köyhän miehen/naisen/opiskelijan sisustuselementin langasta, paperiliittimistä ja postikorteista. Mikko auttoi paperiliittimien hankkimisessa, niitä saa mm. Chalmersin kirjakaupasta kahdella kruunulla kipale.

Muumeja Mallalta.

Suurin osa nauhassa roikkuvista korteista on kirjoittamattomia, vasta kolme postin tänne kantamia. Halusin kuitenkin laittaa postittamistakin odottavat kortit esille, on helpompi valikoida niitä tuosta kuin pöytälaatikon uumenista.

Torstaipaatosta

Tulin iloiseksi, kun näin äsken yliopiston kahvihuoneessa ristipistotaulua tekevän miehen. Työ oli vielä trendikäs mietelause, muistaakseni "measure twice, cut once".

Hetken asiaa ihmeteltyäni aloin tosissaan miettiä, miksi ristipistoja tekevän miehen pitää olla virkistävä poikkeus. Eikö se voisi olla täysin normaalia? Ylipäätään olen pikkuhiljaa tottumassa tähän sukupuolineutraalimpaan oppimisympäristöön, jossa sekä puutyö- että tekstiilityökursseilla on sekä miehiä että naisia. Opiskelukavereisssani on hemmetin taitavia puutyönaisia ja käteviä ompelijamiehiä. Usein tietysti toinen osa-alue on vahvempi, mutta selkeästi opiskelijat ovat innokkaita kehittämään itseään. Ihailen eristyisesti vaatetuskurssimme miehiä, jotka valitsivat toiseksi ikinä ompelemakseen yläosan vaatekappaleeksi pikkutakin. Siinä olisi ollut minullakin, melko kokeneella ompelijalla, pohtimista!

Ajatus Helsingissä opiskelusta ahdistaa vähän, sillä haluaisin tekstiili- ja käsityötiedehymistelyn sijaan nousta barrikadeille vaatimaan keskustelua käsityön tulevaisuudesta ja käsityönopetuksen arvoista. Jos käsityönopettajakoulutus toimii Ruotsissakin näin hyvin, miksi ihmeessä pysytellä Suomessa yhä samassa vanhassa tekstiilityö vs. tekninen työ -jaottelussa?

Mietin yhä vakavammin teknisen työn opettajapätevyyden hankkimista. Se vaatisi työtä, mutta haluaisin olla romuttamassa näitä typeriä sukupuolikarsinoita, joihin koulukäsityökin oppilaat yhä jakaa.