Ilmeisesti muutokset elämässä aiheuttavat jonkinlaista pysyvyyden kaipuuta. Siksi olen jotenkin ajautunut heräämään aamulla noin kello seitsemän, käymään suihkussa, syömään saman aamupalan samassa järjestyksessä lähes samaan aikaan joka päivä, lähtemään yliopistolle tai kaupungille, syömään lounasta, opiskelemaan, syömään päivällistä, seurustelemaan ihmisten kanssa, syömään iltapalaa ja menemään nukkumaan kymmenen aikoja, ellen aiemminkin. Ilmeisesti sitä pitää vain vaihtaa maata muuttuakseen säännöllistä päivärytmiä noudattavaksi ihmiseksi. Nähtäväksi jää, onko muutos pysyvämpikin.
Suoraan sanottuna elämä on arkipäiväistä enkä kaduilla kulkiessa jää enää ihmettelemään hassuja kadunnimiä tai yksityiskohtia kovinkaan usein. Jos minulla on aikaa, kuljen kuitenkin kamera taskussa.
 |
Näitä väliaikaiskämppämme seiniä pitkin kasvavia köynnöksiä pysähtelen välillä tuijottamaan, ne on kaljuina niin kiehtovia. |
 |
Väliaikaisen kotikatumme varrella sijaitsee monia vanhoja ja kauniita puutaloja. |
 |
Taiteellisen tiedekunnan kulmilla oli joku toteuttanut luovuuttaan. |
 |
Tämä kaupunginkirjaston vieressä sijaitsevan patsaan "tekstiiligraffiti" pisti hymyilemään. |
 |
Viidestä kirjastokortistani uusin ja hauskin. |
Kirjasto on asia, joka jaksaa ilahduttaa minua. Kaikkea ihanaa lainattavaksi ja netti ilmaiseksi. Siihen en tosin ole vielä tottunut, että ruotsalaiset hölöttävät todella paljon kaikissa kirjastoissa, Suomessa vastaava pulina ei tulisi kuuloonkaan. Viihdyn myös yliopistonkin kirjastoissa, tosin en siinä jossa ensimmäiseksi vierailin.
Olen vähän täpinöissäni, sillä luultavasti saadaan asuntomme avaimet huomenna ja sähkösopimuksenkin sain hoidettua eilen. Haluaisin niin päästä purkamaan matkalaukkuni, vaikka muuttaminen vaatiikin tavaroiden raahaamista kaupungin laidalta toiselle sekä Ikea-reissua (yäks).
Tehän oikein ahkerasti päivitätte tätä blogia. Tiedätkö jos sen säännöllisen unirytmin takana onkin yksinkertaisesti se, ettei ole liikaa hommaa? Ehtii mennäkin nukkumaan eikä pauhaa niin ylikierroksilla kuin jos on sata rautaa tulessa. Ja kun herää aamulla ajoissa, niin illalla on sellainen tunne, että on ehtiny tehdä tänään tosi paljon ja voi ihan hyvin mennä nukkumaan kun väsyttää. Ittestäni ainakin tuntuu, että on helpompi elää jotain rytmiä, jos tuntee jollain tasolla hallitsevansa ne asiat, joiden parissa puuhaa, eikä käy ylikierroksilla kaikesta eestaas ramppaamisesta ja asioiden muistamisesta.
VastaaPoistaSiellä näyttää niin kivalta, haluan jo kylään! Ja sitten mennää syömään noita kaikkia jättipullia, namsnams! :)
Tykkään kyllä tosi paljon siitä, että mulla on kerrallaan kesken vain yksi kurssi. Tämä sopii mulle paremmin kuin viisi keskeneräistä kouluprojektia koko ajan.
VastaaPoistaMäkin eilen katselin meidän asuntoa ja ihastelin, kuinka nyt on kiva kutsua kavereita enemmänkin kylään, kun on suurperhesohvakin ja keittiö, jossa voi helposti tehdä enemmänkin ruokaa. Vieraita odotellessa siis!
Siihen vierailuun on vielä aika kauan, mutta äkkiä se aika tulee hurahtamaan!
VastaaPoista