sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Perillä

29 tuntia kestänyt muuttomatkamme meni hyvin: Z-juna Lahdesta Helsinkiin oli ajallaan, emme ottaneet 3T:n ratikkaa väärään suuntaan eli joutuneet Olympiaterminaalin sijaan Töölöön ja laiva ja hytti löytyivät helposti. Emme tulleet merimatkalla merisairaiksi, mutta otimme varmuuden vuoksi yhdet lieventämään keinutusta. Tukholmaan päästyämme pysyimme kartalla ja kiersimme muutamia kortteleita keskustassa junan lähtöä odotellessa sekä söimme hyvää mutta tulista itämaista pikaruokaa.

Neljä tuntia ja 50 minuuttia kuluivat junassa leppoisasti maisemia katsellen, eväitä syöden ja lueskellen. Ilmeisesti kuitenkin rautatieverkoston ylläpitoraha valuu Ruotsissakin pääkaupunkiin, sillä lännemmäs tullessa kolisivat kiskot paljon ikävämmin kuin idemmässä.

Göteborgiin saavuimme lauantaina iltakuudelta ja Mikon isin sponsoroima hotelli sijaitsi niin lähellä asemaa, ettemme nääntyneet taakkojemme alle. Hotelli oli muutenkin positiivinen yllätys siistine sisustuksineen, pehmeine sänkyineen ja himmennysvalokatkaisijoineen, joilla saa jopa kylpyhuoneeseen tunnelmavalaistuksen. Toimivasta langattomasta verkostakaan ei löytynyt valittamista. Löydettyämme hotellimme teimme vielä Nordstadenissa iltakävelyn, jolla ihmettelimme mm. oopperataloa ja pakkahuoneen rantaa.

Sunnuntaiaamuna nautimme hotellin hyvästä aamiaisesta lueskellen Göteborgs Postenia. Päivän kulutimme kävelemällä uuden kotikaupunkimme katuja mm. Hagassa ja Vasastadenissa. Mukavalta näyttää!

Tässä huomioita viime päiviltä:


Helsinki, 13.1. noin kello 16
Vähän lunta, lämpötila -2

- 3T voi olla hyvin täynnä klo 16.
- Terminaaliin kannattaa tosiaankin mennä ajoissa

Laivalta
- B-luokan hytissä on ikkuna, jee!
- vuonna 2003 Silja Serenade oli varmasti isompi, ainakin muistikuvieni mukaan
- "englantilaistyyppinen pubi", joka mainostaa hyvää olut- ja siiderivalikoimaansa, tarjoaa kuutta erilaista siideriä eikä yhtään lambicia. Olutvalikoima oli sentään hyvä.
- vähintääkin 18 m/s oleva tuuli keikuttaa ikävästi, joten nukkuminen voi keinumisen ja tuulen ulinan takia olla hankalaa.


Tukholma, 14.1. klo 12
Hyvin vähän lunta, -2

- Päärautatieasema on kaunis, siisti ja hiljainen
- Matkatavarasäilytys, 70 kruunua, ei ole edullinen. Onneksi yhteen lokeroon mahtui kaksi laukkua, sillä 280 kruunua (n. 35 e) matkatavaroiden parin tunnin säilytyksestä olisi ollut liikaa.
- Tuulista ja kylmää
- Uudempi puoli kaupunkia on ruma

Junasta
- Regionaltåget on siisti
- Ruotsalaiset ei taida ostaa kovin usein paikkalippuja - onneksi. Meilläkään ei nimittäin ollut niitä.


Göteborg, 15.1. klo 14
Ei lunta, +2

- Pienen näköinen kaupunki
- Täällä tuulee, hyr
- Jouluvalot purjeveneessä ei näytä tyylikkäiltä, etenkään siniset valoköynnökset
- Pakkahuoneen ranta on täynnä vanhoja purkkeja, miksi ihmeessä? Eiku tää on joku laivamuseo (vinkiksi iskälle ja varoitukseksi äidille, siellä oli paljon höyrypaatteja).
- Ruusut kukkii tammikuussakin!
- Tee- ja juustokauppoja löytyi useampi, mikä edesauttanee viihtymistämme täällä.


3 kommenttia:

  1. Ittekin ihmettelin tänään kun tulin Kausalasta Helsinkiin, että olenpas sittenkin Pohjoisesta kotoisin kun lumen määrä pieneni kolmannekseen...
    Mutta toi on ihan mahtijuttu, että löysitte juusto- ja teekauppoja. Viihtyvyys on siis taattu:)

    VastaaPoista
  2. Jee, eka kommentti :)

    Tavallisesta marketistakin sai irtoteetä haluamansa määrän paperipussiin sekä Cheddaria kolmen kilon paloina valmiiksi pakattuna! Parin juustokaupan mainoksille naurettiin tänään Mikon kanssa:
    "Vi älskade ost!" ja " Vi har present kort. Perfekt present till den som har allt!"

    VastaaPoista