torstai 9. helmikuuta 2012

Hurahduksia

Piti kirjoittaa sellainen katselkaa kateellisena kaunista kotiamme -postaus, mutta sitten haahuilinkin parhaan siivous- ja kuvausajan kaupungilla tuhlaamassa kruunujani. Opetusta on vain kolmena päivänä viikossa, joten mulle jää tiistai ja torstai pyykinpesuun ja kaupungilla haahuiluun. Vähemmillä vapailla kyllä väsyttäisi.

Söt. (ja maalaisromanttinen vahakangasliina)

Ruotsalaista värjättyä, maustettua ja hiilihapotettua sokerivettä limonaatia pienissä lasipulloissa. Raahasin kotiin useamman, kun nämä näytti niin kivoilta ja maksoi 4 kruunua pullo (mikä on vähän verrattuna Laitilan limonaadeihin, jotka maksaa lasipulloissa ainakin 2,5 e). Tosin mähän en oikeastaan juo edes koskaan limpparia.

Punchen kommer...

Ostin Suomessa valmistettua ruotsalaista aikuisten juomaakin - tosin leivontaan ja vain yhden pienen pullon. Ensimmäinen Systembolaget-vierailu on siis suoritettu, vastahan täällä on oltukin neljättä viikkoa. Ajattelin ilahduttaa opiskelukavereitani huomenna suomalaisilla leivonnaisilla.

Lankaa, vaivaiset 700 grammaa ja 1225 metriä.

Villapaitalangat löytyi ja lankakaupantäti oli todella avulias ja mukava, oli käynyt Helsingissäkin. Suosittelen Garnfabrikenia osoitteessa Linnégatan 3!

Nappeja, en edes tiedä monta.

Minut tuntevat tietävät etten ole mikään harakka, joka hamstraa koruja, mutta on minullakin heikkouteni. Menin kirpparille etsimään piirakkavuokaa, mutta valtava nappilaatikko sai hullunkiillon silmiini. Valikoin 20 kruunun nappipussiini lasinappeja, vihreitä nappeja, punaisia nappeja, simpukkanappeja ja kivoja nappeja. Enemmänkin olisi mahtunut (pussi oli tosi iso), mutta hillitsin itseni ja etsin vain kiinnostavia yksilöitä. En tiedä mitä näistä tulee, ne ovat melkein kaikki eriparisia. Muistin muuten ostaa sen piirakkavuuankin, ihme.

Haluun Messerschimittin!
Jossain Hagan paikkeilla bongasin ompelukonekorjaamon ikkunasta tämän ompelukoneen, josta tuli ensimmäisenä mieleen Fingerpori. Ikkunassa oli muitakin vanhoja ja hauskan näköisiä koneita. Taidan kuitenkin tyytyä yliopiston ompelukonetarjontaan ja ottaa Mikon viikonloppuna yliopistolle mukaan turvamieheksi.

2 kommenttia:

  1. Ei uskois, että ootte ollu siellä jo neljä (4!) viikkoa. Niin se aika rientää...
    Ihania limsapulloja ja söpöjä nappeja. Kiva, että sulla on vain kolmena päivänä luentoja. Leivoitko tuosta punssista mitä?

    VastaaPoista
  2. Ei meinata uskoa mekään, aika menee tosi nopeaan! Eilen just ihmettelin asiaa ääneen ja opiskelukaverini huomauttivat kyllä ruotsini parantuneen paljon tänä aikana :)
    Punssilla kostuttelimme runebergintorttuja, joita leivoin Mikolle ja kurssikavereilleni. Molemmat tykkäsivät, vaikka kouluun en kehdannutkaan viedä punssilla terästettyjä versioita!

    VastaaPoista