Rumiluksia?

Rakas sisareni muutti keväällä itähelsinkiläisestä lähiösta pohjoishelsinkiläiseen lähiöön. Tökerönä ihmisenä huomautin mahdollisesti muutamankin kerran epäkohteliaasti talon arkkitehtuurista...

Naapurikorttelin viehättävää ulkosivu.

Olemme Mikon kanssa iloinneet Göteborgin asuntomme viihtyisyydestä ja ulkomuodosta, joka ei satu silmään ja jota ympäröivä vihreys tasoittaa. Naapurikorttelin talot kun ovat toista maata ja useamman kerran olemme huokaisseet helpoituksesta, kun emme joutuneet asumaan 60-lukukuntoiseen laitosmaisen näköiseen lähes 800 asunnon asumisratkaisuun.

Ilomme osoittautui lyhyaikaiseksi, sillä tulevan espoolaisen lähiökotimme ulkomuoto ei jää kovin kauas göteborgilaisesta lähiöarkkitehtuurista, vaikka rakennusvuosi onkin 18 vuotta myöhäisempi. Tämänkin esteettisen virheen olisi voinut välttää ottamalla oppia ruotsalaisista, pientalorakentamisesta en viitsi edes sanoa mitään...

Keltainen piristää ankeutta?

Olemme pohdinnoissamme päätyneet siihen, ettei rumassa talossa asuminen ole niin kamalaa, jos ikkunasta avautuvat näkymät ja silmään sattuvat rakennukset ovat miellyttäviä. Valitettavasti Google maps -vakoilumme paljasti tulevan kotimme ikkunanäkymän sisältävän pääasiassa vastaavannäköisen naapuritalon, jonka tehostevärinä oli kuitenkin vihreää. Auts.


Palautimme Göteborgin kotimme avaimet kolmisen tuntia sitten ja noin puolen tunnin päästä jää Ruotsin mukavin kaupunki taaksemme. Hej då Göteborg!

Sattumia ja mauottomuuksia

Hävitin lauantaitohinassa puhelimeni. Epäilin sen jääneen kotiin, mutta sitä ei löytynyt vaikka pengoin sängynaluset ja muut. Se oli suljettu yrittäessäni soittaa siihen, joten epäilin jonkun epärehellisen ihmisen soitelleen akun tyhjäksi. Onneksi puhelimen mukana hävisi vain prepaid-liittymä, joten taloudellinen vahinko ei ollut kovin suuri. Olin lisäksi suunnitellut ostavani uuden puhelimen jossain vaiheessa, joten nelisen vuotta sitten neljäkymppiä maksaneen luurin menetys ei niiltäkään osin ollut kummoinen.

Kyselin varmuuden vuoksi puhelimeni perään kirjastossa ja lankakaupassa (kyllä, ostin taas lankaa, mutta se oli alennuksessa ja melkein ilmaista), joissa olin lauantaina vieraillut. Ei ollut näkynyt. Noh, tietotekniikan suojelusenkelit eivät vaan olleet viime viikolla luonamme, sillä alkuviikosta Mikon tietokone päätti lakata käynnistymästä.

Tiistai-aamuna yllätys oli melkoinen, kun puin päälleni lauantaiaamuna pesussa käyneen trenssini. Sen taskuissa, jotka Mikko oli VARMASTI ennen pesua tarkastanut, oli kauppalista sekä puhelimeni. Olin ilmeisesti sujauttanut kännykkäni lauantaiaamuna naulakossa väärän takin taskuun. Molemmat sim-korttini ovat siis tallella, mutta yhtään käyttökelpoista puhelinta minulla ei kyllä ole. Joutunen siirtymään siis Suomeen paluun jälkeen älypuhelinaikakaudelle. Lisäksi koko sattuma oli niin pöhkö, etten jaksa olla edes vihainen. Voisin toki itsekin ehkä hyödyntää tätä hyväksi havaittua uuden tavaran hankkimiseen pakottavaa keinoa, Mikko kun tarvitsisi pikkuhiljaa uudet silmälasit…

Herkkuja Flickorna Karnoldsilla.

Tiistain vietimme kaupungilla hömpötellen: kävimme katsomassa kädentaitajista (mm. kaakelinvalmistaja ja tapettimestari olivat päässeet filmille) kuvattuja videoita vuodelta 1923 Göteborgin kaupunginmuseossa, söimme lounasta ja joimme pari pannua teetä Brogyllenin konditoriassa sekä nautimme kahvia kera käsintehtyjen konvehtien. Poikkesimme myös ostamassa tuliaisviinoja, mikä ei ole aiemmin kuulunut kummankaan meistä tapoihin. Systembolagetista koriin tarttui pullo mjödiä eli hunajaviiniä muuttoevääksi, luomuakvaviittia koti-Suomeen maisteltavaksi sekä mautonta luomuviinaa teekkariystävälle, jonka nurkkiin Mikko majoittuu kesäkuun lopuksi. Merihenkinen, kliseisin kuva-aihein kuvitettu muovipullo maustamatonta (=mautonta) viinaa sopinee veneilevän ystävämme huumoriintajuun loistavasti. Puhelinepisodin lisäksi mauton viina meinasi tikahduttaa minut nauruun aina sitä ajatellessani, hyvä ettei jääneet viinat kauppaan hihityskohtausteni takia.

Maustettua ja mautonta luomuviinaa.

Sattuma muuten tämäkin, maanantain iltakävelyllä törmäsimme kaktuksista rakennettuun nojatuoliin sekä satumetsään:



Kaktuksia vähän erikoisemmassa asetelmassa Botaniskalla.



Metsää Lilla Änggårdenin kulmilla.

Pyökki.

Kesä

Juuri nyt ei oikein tapahdu mitään. Kotona ei ole lukemattomia lehtiä, ei kirjoja, ei nettiä, ei oikeastaan keskeneräisiä käsityöprojektejakaan. Muuttoon on vajaa viikko, joten ruuanlaittokin on lähinnä kaappien tyhjentämistä. Mikko neuloo lapasiaan, minä yritän sukkaa. Tylsyyttä, vähän vielä loppukirin jälkeistä väsymystäkin. Se on hämmentävää viime viikkojen vilinän jälkeen.

23. toukokuuta pääsin "leirikouluilemaan" opettajan kesäpaikalle meren rantaan Göteborgista pohjoiseen. Korinpunonnalla, tuoreen puun veistolla, saunomisella ja hyvällä ruualla täytetyt kaksi päivää olivat ihastuttavan aurikoisia. Ruotsalainen rantasauna oli varsin kelpo ja Skattegat maistui uidessa huomattavan suolaiselta.

23.5. Pieniä punontaharjoituksia pajusta.

23.5. Rantamaisemia grillipaikaltamme.

25. toukokuuta kannoimme laukkumme Landvetterille ja matkustimme melkein kymmenen tuntia Suomeen. Kolmen päivän visiittimme sisälsi mukavat hääjuhlat, siskoni 18-vuotissyntymäpäivät ja vierailevia sukulaisia, koiravauvan ihmettelyä ja jännittävän työhaastattelun, jonka migreeni meinasi pilata.

27.5. Edi, melkein 9 viikkoa

28.5. Helsingin rautatieasema oli design ja viheriöi.

Portfoliopaniikkini keskellä opetin koulukavereilleni kankaisten klipsikukkaroiden tekoa, ompelin viimeisiä asioita kasaan ja karkasin viikonlopuksi Osloon. Yli viisi tuntia suuntaansa kestänyt junamatka kului rattoisasti reflektoiden. Lauantainen Oslo oli aurinkoinen ja kiersimme kaupunkia pyörillä. Sateinen sunnuntai kasteli varpaat, mutta Vigelandsparkenin viehätystä se ei latistanut.

2.6. Tuoreita katkarapuja, jotka ostimme suoraan kalastajaveneestä.

2.6. Norska Folkemuseet eli paikallinen Seurasaari oli näkemisen arvoinen paikka
ja vietimmekin melkein koko lauantain vanhoja rakennuksia ihastellen.

2.6. Kaupunkipyöräilyä kuninkaallisilla viljelysmailla.
Näimme toki myös kuninkaallisia lehmiä.

Ennen ja jälkeen Oslon reissun on myös tehty paljon suunnitelmia ja miettitty perikunnan nurkista kaivettavia huonekaluja. Seuraava "pyttesmå" kotikolomme, 44 neliötä, sijaitsee Olarissa ja on hiukan haastava kalustettava pienine huoneineen ja vähäisine säilytystiloineen.

Mikko: "Mä otan susta kuvan, tää sun pitää sit julkaista blogissa, Meri tohisee ja suunnittelee."

6. kesäkuuta palautin vihdoin kaikki kymmenet väkerrykseni arvosteltavaksi. Arvostelutilaisuus alkoi opettajan tarjoamalla kuohuviinillä ja tilaisuuden jälkeen luin sähköpostistani saaneeni töitä käsityön tuntiopettajana ensi vuodelle. Päänsärkyinen ja väsynyt päivä ei siis ollut täysin surkea!

Käsin kudottuja keittiöpyyhkeitä mun punaiseen keittiöön.

Vähän nahkatöitä.

Yksi niistä neljästä laukusta, jotka viime viikkoina on syntynyt.

Viime keskiviikkona en juhlinut kansallispäivää, vaan nyhersin kasaan viimeiset koulutehtäväni. Torstain sain viettää opiskelukaverini luona Boråsissa ja Ulricehamnissa eli maalla. Kävimme tekstiilimuseossa, nauroimme ja söimme hyvin sekä nautimme kesästä. Ystäväni halusi tarjota minulle jotakin hyvin ruotsalaista lounaaksi ja oli jokseenkin pettynyt, kun uudet perunat sillillä eivät olleet minulle niin uusi tuttavuus.

Juuri nyt en oikein tiedä mitä ajatella. En erityisesti kaipaa Suomeen, sillä olen viihtynyt täällä oikein hyvin. Helsingin yliopiston lukujärjestysten selailu aiheuttaa päänsärkyä ja jäisin paljon mieluummin tänne oppimaan metallitöitä ja muuta kiinnostavaa. Saamani työpaikka on kuitenkin tolkuttoman hieno tilaisuus ja olen innoissani siitä. On todella hauska päästä tekemään työkseen juuri sitä, miksi haluaisi tulla.

Vaikka seuraavaan neljään päivään kuuluu paljon siivoamista ja tavaroiden kantamista kierrätykseen (sekä valitettavasti pois heittämistä), toivon kauniita kelejä ja muutamaa ihanaa hetkeä nauttia Göteborgista. Eilinen rankkasade pilasi kauan odotetun piknikin, mutta luulen, että luvassa on vielä muutama hauska hetki. I alla fall tror jag, att jag ska sakna Göteborg och svenska språk, alla mina härliga vänner här, lång vacker vår och allt som jag har lärt mig här. (Jag har också märkt, att jag även tänker på svenska nuförtiden, vilket är lite konstigt.)

Siilejä ja kesän merkkejä

Voiko päivä alkaa huonosti, kun aamulla keittiöön mennessään sieltä löytää nämä:

Suklaiset siilileivokset.

Mikko heräsi aamulla ennen minua, kuten tavallista, ja oli jo puoli kahdeksan aikaan ehtinyt kipaista puolentoista kilometrin päähän kuuden aikoja aukeavaan leipomoon ostoksille. Sain siilin, sillä sammakonmuotoiset prinsessaleivokset eivät olleet tänään valikoimassa. Tuoreet aamiaissämpylät olivat myös maistuvia.

Meillä on myös tällainen siili, kiitos nahka-askarteluinspiraationi:

Yksi avaimenperäaskartelujeni tuloksista, aika hauska, mutta työläs malli.

Göteborg on ollut viime päivinä kesäisen lämmin, eilen myös ukkonen jyrisi hieman. Ihmiset kulkevat kadulla kesämekoissa, sandaaleissa ja shortseissa. Toivon hyvää säätä myös loppuviikolle, sillä huomenna suuntaan saaristoon punomaan koreja ja veistelemään ja lauantaina pääsemme juhlimaan tuoretta hääparia.

Ensimmäiset uudet perunat ehtivät jo melkein parempiin suihin ennen kuvaamista.

Kesä näkyy myös ruokapöydässä, sillä eilen söimme ensimmäiset kotimaiset uudet perunat (ruotsalaiset, mut siis mun kotihan on nyt täällä), varhaiskaalista tehtyä pataa sekä raparperikiisseliä. Huomenna pääsen grillaamaan, joten suuntaankin nyt kauppaan ostamaan munakoisoa, kesäkurpitsaa ja muutamaa muuta grilliherkkua.

Danmark

Piipahdimme eilen kahdeksan tunnin ajan lätäkön toisella puolella, Frederikshavnissa (ei Frederikshamnissa, se on Hamina på svenska). Fiilis oli aluksi hieman sama kuin Helsingistä Tallinnaan matkatessa: kirjoitettua kieltä pystyy melkein ymmärtämään, mutta kirjainyhdistelmät tuntuvat älyvapailta. Jonkun verran ihmisiä tuntui olevan myös viinanhakureissulla, vaikka laivalla tunnelma olikin totuttua selvempi. Naureskelimmekin, että Tanska taitaa olla ruotsalaisten Viro.

Matkaevääksi ostimme laivalta aikuisten suolalakritsia
(pussi sanoo: voksenlakrids - icke  børnelakrids)

Laivamatka kesti suuntaansa kolmisen tuntia ja varsinkin aamulla laivalla oli paljon lapsiperheitä, suuntana luultavasti paikallinen karibialaishenkinen kylpylä. Tallinnan ja Tukholman risteilyiltä tutut rellestysporukat olivat harvassa ja myös paluumatka illasta oli hyvinkin rauhallinen.

Matkatekemistä seitsemäksi tunniksi:
Meri neuloi ja Mikko neuloi neulakintaalla.

Koska aiomme tulevina viikkoina istua laivan lisäksi mm. yli kymmenen tuntia junassa ja erinäisiä tunteja lentokentillä, päätti Mikko opetella neulakinnastekniikan. Lapaset ovat jo hyvässä alussa ja itse koivusta veistelty neulakin osoittautui ihan toimivaksi.

Lättänä ja vähän tylsä pieni kivikaupunki,
jossa oli tanskalaiseen tyyliin hyvät pyörätiet.

Vaikka olin netistä lukenut Frederikshavnin olevan tylsä paikka, sen tylsyys pääsi silti yllättämään. Koko kaupunki oli rakennettu maksimissaan kolmikerroksisista kivitaloista, joista osa näytti melko kuluneiltä. Pihoja tai puutarhoja taloilla ei ollut nimeksikään. Kaupungin ainoa vilkkaampi katu oli perjantaina kuuden jälkeen melkein autio, päivällä siellä sentään kuljeskeli vähän useampia ihmisiä.
Luultavasti Frederikshavn sopii parhaiten ohikulkupaikaksi matkalla Skagenin (Tanskan pohjoiskärki) leirintäalueille ja rannoille, miksei pyöräretken alku- ja loppupisteeksikin.

Kiipesin puistossa jättiläispyökkiin.

Päädyimme kävelemään kaupungista etelään, jossa sijaitsi suurempi puistoalue. Se oli vihreä ja pyökit olivat valtavia. Kukkaloisto ja puutarhasuunnittelu hävisivät kuitenkin göteborgilaisille puistoille ja sorsia (ja lokkeja) syöttävät pikkulapset ja aikuiset saivat veren kiehumaan evästaukomme aikana. Puiston keskellä sijaitsi paikallismuseo, joka tosin vaikutti varsin autiolta.

Merenrantaa.

Kävelimme puistosta kaupunkiin päin merenrannan kautta, mikä olikin virkistävää kivitalorivien ja puiston jälkeen. Lähimmät talot tosin olivat vain noin kymmenen metrin päässä rannasta ja ihmettelimmekin, kuinka usein asukkaat saavat aallot takapihalleen.

Sekosin rannan simpukkavuorista ja saatoin kerätä aika paljon pieniä
sieviä kuoria askarteluun. Koruja tulossa kenties?

Ainoaksi Tanskatuliaisekseni jäivät kasa simpukoita, jotka saivat reppuni haisemaan märille sukille. Pesin kotilot tosin tänään, jottei hajusta tarvitse kärsiä pidempään.

Tuulimyllyjä.

Frederikshavnin ravintolavalikoima ei ollut päätähuimaava. Päivällispaikaksi valitsimme kohtuullisen "mummon kahvilan", joka tarjosi minulle kaipaamaani smørrebrødiä (koska halusin syödä jotain tanskalaista). Päiväinen kahvittelumme ei taas sujunut, koska olen unohtanut englantini ja ilmeisesti konditorian tanskalaistyttönen ei tajunnut ruotsiani. Onnistuimme siis ostamaan sokeritahnalla ja mansikoilla kuorrutetut karvasmantelilta maistuneet leivonnaiset kahvihetken sijaan mukaan ja puistonpenkillä niitä mutustellessamme tajusimme molemmat, ettei karvasmanteli tule koskaan päätymään suosikkimakuihimme.

Vaikka ilma olikin aurinkoinen ja simpukat kivoja, en lähtisi tuonne toiste. Matkaseurassa ei ollut valittamista, mikä onkin hyvä, sillä seuraava yhteinen ulkomaanmatka (Suomeen!) on alle viikon päästä.

Elämääni kuvina

Piti oikein miettiä, mistä olen viimeksi kirjoittanut ja selata koneelta kuviakin, jotta muistin mitä kaikkea olen viime aikoina puuhaillut. Koska minulla ei ole juuri nyt aikaa kirjoittaa tuhansia sanoja, saatte kuvia.

28.4. Museoratikka-ajelua turistisiskojen kanssa.

29.4. Piknikmaisemia saaristossa.

Sini, joka yllytti lapsukaiset pomppimaan vedessä.

Saaristolaislampaita, jotka sopisivat söpöilemään lambi-mainokseen.

30.4. Herra osti huopahatun.

1.5. Vappupiknikhulluttelua Botaniskalla, kiviaskelmat
lammessa kukkivan kirsikkapuun alla olivat kuin muumeista.

4.5. Synttäripäivän kotiintulotervehdys pihatiellä.

13.4. Kaupunkipossu Sandarnassa.

Neuloin kevättakin puuvillalangasta, tämä on ihan lemppari.

Äitienpäivän kukkaloistoa kotipihalta.

14.5. Saatettiin herkutellakin joku päivä pienillä hampurilaisilla.

16.4. Ihanasti viheriöivän vanhan hautausmaan portti
pysäytti keskiviikkoaamun kiireessä.

Mikko pääsee pian kesälomalle, mä puurran vielä kaksi ja puoli viikkoa kouluhommien parissa, joita kyllä riittää. Huomenna alkaa myös Pohjalan kiertelymme, kun risteilemme Tanskan puolelle. Sitä seuraavat sitten Suomi seuraavalla viikolla ja Norja kesäkuun alussa.

Kämpistä ja kodeista

Vaikka haluaisinkin kirjoittaa ihanan aurinkoisesta vapusta, taidan pysytellä vielä hetken urputuslinjalla (ja kaivaa ne vappukuvat koneelta sen jälkeen). Tämä vaan sattuu olemaan asia, joka pyörii päässäni päällimmäisenä kai neljättä viikkoa.

Tuntuu lopulta olevan varsin suuri sattuma, että saimme asunnon Göteborgista. Aloimme hakemaan asuntoa vasta marraskuun lopulla, kun Mikon opiskelupaikka oli varmistunut. Siinä vaiheessa selvisi, että suurin osa asuntovälityspalveluista jakaa asunnot sen perusteella, kuinka kauan hakija on ollut rekisteröityneenä järjestelmään. Pääkaupunkiseutulaisena HOASin ja AYY:n asuntohakuun tottuneena tuntui epäreilulta, ettei hakupisteitä saa asunnottomuudesta tai vaihto-opiskelusta (Erasmus-opiskelijat saavat, NordPlus-opiskelijat eivät ja sellaisia me olimme). Lisäksi jokaista asuntoa piti hakea erikseen. Käytimmekin muutamia iltoja hakien suurin piirtein kaikkia mahdollisia asuntoja, jotka mistään löysimme. Joulukuun alussa vaan alkoi olla haettavana jo maaliskuun alussa vapautuvia kämppiä ja se oli meille ehdottomasti liian myöhään. Onnekkaan vahingon ja ystävällisen palvelun takia saimme helmikuun alusta asunnon opiskelija-asuntojärjestön kautta. 38 neliötä kalustettua yksiötä viiden kilometrin päässä yliopistolta kelpasi meille oikein hyvin, varsinkin kuin vuokrakin oli kohtuullinen. Ainoaksi harmiksi jäi asunnon vapautuminen vasta helmikuussa.

Asuntoa hakiessa opin muutaman asian. Asumista kannattaa ajatella ajoissa, melkein ensimmäisenä. Asuminen tuntuu olevan Göteborgissa edullisempaa kuin Helsingissä, tutkailimme jopa 80 neliön keittiöllisiä kolmioita, jotka mahtuivat budjettiimme ja joissa olisimme helposti voineet pyörittää hostellia kavereille ja sukulaisille. Naureskelimme myös ajatukselle siitä, että meillä olisi kolme huonetta, joita emme ehtisi tai raaskisi koskaan kalustaa.

Saatuamme asunnon perehdyin vielä vähän tarkemmin asuntovalikoimaan ja hämmästyin. Toki kotoinen HOASimme on kohtuuhintainen ja luotettava vuokranantaja, mutta tällaisia asuntoja se ei tarjoa:

Miten olisi yksiö 1930-luvun vesitornissa, remontoitu muutama vuosi sitten?

Tai puolipyöreä yksiö vuodelta 1925 olevassa vesitornissa?

Kelpaako asunto keskustassa 1800-luvulla rakennetussa kivitalossa?

Sopisiko puutaloidylli?

Lisäksi Göteborgissa tuntui olevan tarjolla melko paljon kalustettuja asuntoja, omammekin on oikea Ikea-koti. Idyllin vastapainona on toki se, että toisiin kohteisiin on jopa 60 kuukauden jonot - viidessä vuodessa keskiverto opiskelija on jo melkein valmistunut!

Vuokra-asuminen on Ruotsissa omistusasumista edukkaampaa. Omakotitalot ovatkin täällä suurkaupunkihinnoissa, lähialueemme villat 300 neliön tonteilla maksavat euroissa puoli miljoonaa. Kellään normaalilla ihmisellä ei taida olla niihin varaa.

Irtisanoin asuntomme kai kolmisen viikkoa sitten, sähkösopimuksen eilen. Helsingin suunnalta asunnoista ei ole kuulunut mitään ja asuntostressi alkaa olla jo päätä kiristävä. Tiedustelupuhelu HOASille vahvisti, että kesäkuuksi asuntoa tuskin irtoaa ja että olemme kovin kranttuja (haluaisimme noin 30 min koulumatkan molemmille, mikä on aika kova kriteeri alle 800 euron vuokran ja vähintään 40 neliön lisäksi). Pitäisi kai jaksaa uskoa seuraavaan onnekkaaseen sattumaan?