Vaikka haluaisinkin kirjoittaa ihanan aurinkoisesta vapusta, taidan pysytellä vielä hetken urputuslinjalla (ja kaivaa ne vappukuvat koneelta sen jälkeen). Tämä vaan sattuu olemaan asia, joka pyörii päässäni päällimmäisenä kai neljättä viikkoa.
Tuntuu lopulta olevan varsin suuri sattuma, että saimme asunnon Göteborgista. Aloimme hakemaan asuntoa vasta marraskuun lopulla, kun Mikon opiskelupaikka oli varmistunut. Siinä vaiheessa selvisi, että suurin osa asuntovälityspalveluista jakaa asunnot sen perusteella, kuinka kauan hakija on ollut rekisteröityneenä järjestelmään. Pääkaupunkiseutulaisena HOASin ja AYY:n asuntohakuun tottuneena tuntui epäreilulta, ettei hakupisteitä saa asunnottomuudesta tai vaihto-opiskelusta (Erasmus-opiskelijat saavat, NordPlus-opiskelijat eivät ja sellaisia me olimme). Lisäksi jokaista asuntoa piti hakea erikseen. Käytimmekin muutamia iltoja hakien suurin piirtein kaikkia mahdollisia asuntoja, jotka mistään löysimme. Joulukuun alussa vaan alkoi olla haettavana jo maaliskuun alussa vapautuvia kämppiä ja se oli meille ehdottomasti liian myöhään. Onnekkaan vahingon ja ystävällisen palvelun takia saimme helmikuun alusta asunnon opiskelija-asuntojärjestön kautta. 38 neliötä kalustettua yksiötä viiden kilometrin päässä yliopistolta kelpasi meille oikein hyvin, varsinkin kuin vuokrakin oli kohtuullinen. Ainoaksi harmiksi jäi asunnon vapautuminen vasta helmikuussa.
Asuntoa hakiessa opin muutaman asian. Asumista kannattaa ajatella ajoissa, melkein ensimmäisenä. Asuminen tuntuu olevan Göteborgissa edullisempaa kuin Helsingissä, tutkailimme jopa 80 neliön keittiöllisiä kolmioita, jotka mahtuivat budjettiimme ja joissa olisimme helposti voineet pyörittää hostellia kavereille ja sukulaisille. Naureskelimme myös ajatukselle siitä, että meillä olisi kolme huonetta, joita emme ehtisi tai raaskisi koskaan kalustaa.
Saatuamme asunnon perehdyin vielä vähän tarkemmin asuntovalikoimaan ja hämmästyin. Toki kotoinen HOASimme on kohtuuhintainen ja luotettava vuokranantaja, mutta tällaisia asuntoja se ei tarjoa:
Miten olisi yksiö 1930-luvun vesitornissa, remontoitu muutama vuosi sitten?
Tai puolipyöreä yksiö vuodelta 1925 olevassa vesitornissa?
Kelpaako asunto keskustassa 1800-luvulla rakennetussa kivitalossa?
Sopisiko puutaloidylli?
Lisäksi Göteborgissa tuntui olevan tarjolla melko paljon kalustettuja asuntoja, omammekin on oikea Ikea-koti. Idyllin vastapainona on toki se, että toisiin kohteisiin on jopa 60 kuukauden jonot - viidessä vuodessa keskiverto opiskelija on jo melkein valmistunut!
Vuokra-asuminen on Ruotsissa omistusasumista edukkaampaa. Omakotitalot ovatkin täällä suurkaupunkihinnoissa, lähialueemme villat 300 neliön tonteilla maksavat euroissa puoli miljoonaa. Kellään normaalilla ihmisellä ei taida olla niihin varaa.
Irtisanoin asuntomme kai kolmisen viikkoa sitten, sähkösopimuksen eilen. Helsingin suunnalta asunnoista ei ole kuulunut mitään ja asuntostressi alkaa olla jo päätä kiristävä. Tiedustelupuhelu HOASille vahvisti, että kesäkuuksi asuntoa tuskin irtoaa ja että olemme kovin kranttuja (haluaisimme noin 30 min koulumatkan molemmille, mikä on aika kova kriteeri alle 800 euron vuokran ja vähintään 40 neliön lisäksi). Pitäisi kai jaksaa uskoa seuraavaan onnekkaaseen sattumaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti