Danmark

Piipahdimme eilen kahdeksan tunnin ajan lätäkön toisella puolella, Frederikshavnissa (ei Frederikshamnissa, se on Hamina på svenska). Fiilis oli aluksi hieman sama kuin Helsingistä Tallinnaan matkatessa: kirjoitettua kieltä pystyy melkein ymmärtämään, mutta kirjainyhdistelmät tuntuvat älyvapailta. Jonkun verran ihmisiä tuntui olevan myös viinanhakureissulla, vaikka laivalla tunnelma olikin totuttua selvempi. Naureskelimmekin, että Tanska taitaa olla ruotsalaisten Viro.

Matkaevääksi ostimme laivalta aikuisten suolalakritsia
(pussi sanoo: voksenlakrids - icke  børnelakrids)

Laivamatka kesti suuntaansa kolmisen tuntia ja varsinkin aamulla laivalla oli paljon lapsiperheitä, suuntana luultavasti paikallinen karibialaishenkinen kylpylä. Tallinnan ja Tukholman risteilyiltä tutut rellestysporukat olivat harvassa ja myös paluumatka illasta oli hyvinkin rauhallinen.

Matkatekemistä seitsemäksi tunniksi:
Meri neuloi ja Mikko neuloi neulakintaalla.

Koska aiomme tulevina viikkoina istua laivan lisäksi mm. yli kymmenen tuntia junassa ja erinäisiä tunteja lentokentillä, päätti Mikko opetella neulakinnastekniikan. Lapaset ovat jo hyvässä alussa ja itse koivusta veistelty neulakin osoittautui ihan toimivaksi.

Lättänä ja vähän tylsä pieni kivikaupunki,
jossa oli tanskalaiseen tyyliin hyvät pyörätiet.

Vaikka olin netistä lukenut Frederikshavnin olevan tylsä paikka, sen tylsyys pääsi silti yllättämään. Koko kaupunki oli rakennettu maksimissaan kolmikerroksisista kivitaloista, joista osa näytti melko kuluneiltä. Pihoja tai puutarhoja taloilla ei ollut nimeksikään. Kaupungin ainoa vilkkaampi katu oli perjantaina kuuden jälkeen melkein autio, päivällä siellä sentään kuljeskeli vähän useampia ihmisiä.
Luultavasti Frederikshavn sopii parhaiten ohikulkupaikaksi matkalla Skagenin (Tanskan pohjoiskärki) leirintäalueille ja rannoille, miksei pyöräretken alku- ja loppupisteeksikin.

Kiipesin puistossa jättiläispyökkiin.

Päädyimme kävelemään kaupungista etelään, jossa sijaitsi suurempi puistoalue. Se oli vihreä ja pyökit olivat valtavia. Kukkaloisto ja puutarhasuunnittelu hävisivät kuitenkin göteborgilaisille puistoille ja sorsia (ja lokkeja) syöttävät pikkulapset ja aikuiset saivat veren kiehumaan evästaukomme aikana. Puiston keskellä sijaitsi paikallismuseo, joka tosin vaikutti varsin autiolta.

Merenrantaa.

Kävelimme puistosta kaupunkiin päin merenrannan kautta, mikä olikin virkistävää kivitalorivien ja puiston jälkeen. Lähimmät talot tosin olivat vain noin kymmenen metrin päässä rannasta ja ihmettelimmekin, kuinka usein asukkaat saavat aallot takapihalleen.

Sekosin rannan simpukkavuorista ja saatoin kerätä aika paljon pieniä
sieviä kuoria askarteluun. Koruja tulossa kenties?

Ainoaksi Tanskatuliaisekseni jäivät kasa simpukoita, jotka saivat reppuni haisemaan märille sukille. Pesin kotilot tosin tänään, jottei hajusta tarvitse kärsiä pidempään.

Tuulimyllyjä.

Frederikshavnin ravintolavalikoima ei ollut päätähuimaava. Päivällispaikaksi valitsimme kohtuullisen "mummon kahvilan", joka tarjosi minulle kaipaamaani smørrebrødiä (koska halusin syödä jotain tanskalaista). Päiväinen kahvittelumme ei taas sujunut, koska olen unohtanut englantini ja ilmeisesti konditorian tanskalaistyttönen ei tajunnut ruotsiani. Onnistuimme siis ostamaan sokeritahnalla ja mansikoilla kuorrutetut karvasmantelilta maistuneet leivonnaiset kahvihetken sijaan mukaan ja puistonpenkillä niitä mutustellessamme tajusimme molemmat, ettei karvasmanteli tule koskaan päätymään suosikkimakuihimme.

Vaikka ilma olikin aurinkoinen ja simpukat kivoja, en lähtisi tuonne toiste. Matkaseurassa ei ollut valittamista, mikä onkin hyvä, sillä seuraava yhteinen ulkomaanmatka (Suomeen!) on alle viikon päästä.