Koti-ikävä

Melkein kolme ja puoli kuukautta ehti kulua, ennen kuin se iski. Ensin surutti vähän, sitten maksapaisteija maistui ihan väärältä (tarkastin, joku oli maustanut sen vanilliinilla ja kanelilla), lopulta toivoin vastaantulijan puhuvan suomea ja petyin, kun suomeksi luulemani satunnaiset sanat olivat ruotsia. Kaipaisin saunaa ja pitkiä suomenkielisiä keskusteluja aiheista, jotka Mikkoa eivät kiinnosta.

Edellispääsiäisen tandemretkimaisemia Urajärveltä.

Lauantaina alkanut koti-ikäväsurkutteluni alkaa kuitenkin pikkuhiljaa helpottaa. Näin ratikassa vanhan luokkakaverin ja sain rupatella kuulumiset suomeksi. Kolmen päivän päästä saan pitkäksi viikonlopuksi suomea haastavaa seuraa.

Lempisaunani ikkuna ja valaistus.

En voi silti sanoa, ettenkö murehtisi juuri nyt. Minulla on vähän liian monta käsityöprojektia kesken eikä päivän tunnit tunnu riittävän. Liian moni asia tuntuu selviävän joskus lähiaikoina, en vaan tiedä milloin. Kärsimättömänä haluaisin tietää heti kotiosoitteeni heinäkuussa ja luvatun työhaastattelun ajankohdan. Voisin kuitenkin hampaiden kiristelyn ja odottamisen sijaan keskittyä tähän hetkeen, ihmetellä ulkona paistavaa aurinkoa, käydä kaupassa, laittaa ruokaa, kutoa muutaman kerroksen ja lähteä iltakävelylle. Kun ei se murehtiminen asioita nopeuta.